Meistä:


Julius
"Uskon vahvasti, että jokainen oppija ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tiedän omasta kokemuksesta miten onnistumisen ilo syntyy, kun opiskelija kokee saavansa tukea ja huomaa kehittyvänsä."
Julius Relas on kauppatieteiden kandidaatti-opiskelija Aalto-yliopistossa. Yläkoulussa Julius nosti keskiarvoaan kokonaisella numerolla päästäkseen Ressun lukioon, josta hän valmistui ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin. Hänen kokemuksensa opiskelun tehostamisesta on antanut hänelle syvällisen ymmärryksen siitä, mitä kehittyminen vaatii niin motivaation kuin tuen näkökulmasta.
Juliuksella on ennestään usean vuoden kokemus yksityisopetuksesta kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Vapaa-ajallaan Julius viihtyy kulttuurin ja urheilun parissa. Hän laulaa Cantores Minores -kuorossa ja harrastaa aktiivisesti juoksua.

Raul
"Jokaisella meistä on ainutlaatuisia vahvuuksia, jotka kukoistavat oikeanlaisessa oppimisympäristössä. Opettaessa tärkeintä ei ole vain tiedon välittäminen, vaan kyky kohdata jokainen oppija yksilönä."
Raul Islander opiskelee oikeustiedettä Helsingin yliopistossa ja valtiotieteitä SciencesPo Paris:n huippu-yliopistossa Ranskassa. Hän on valmistunut vuonna 2023 Ressun lukiosta viiden laudaturin ylioppilaana ja peruskoulusta täydellisellä 10.0 keskiarvolla.
Raulilla on takanaan usean vuoden työkokemus lasten ja nuorten urheiluvalmentajana. Hän on toiminut muiden opiskelijoiden tutorina jo Ressu-ajoista lähtien. Lisäksi Raul toimii Events Officerina Project Access -organisaatiossa, joka auttaa suomalaisia nuoria ulkomaisiin huippuyliopistoihin lähtökohdista riippumatta.
Tavoitteeme
Nykykoulumaailman kilpailu on muuttunut entistä raadollisemmaksi: arvosanat määrittävät jatko-opinnot, ja usein opiskelijan arvoa aletaan mittaamaan yhä nuoremmalla iällä. Me haluamme tarjota tähän tarpeeseen aidosti toimivan ja edullisen ratkaisun.
Kaikilla ei ole samoja lähtökohtia päästä huippulukioon tai hakupainealoille yliopistoon, siksi me haluamme jakaa omia kokemuksia ja tietojamme, jotta jokainen saavuttaisi täyden potentiaalinsa.
Meidän kanssamme jokaiselle oppilaalle räätälöidään yksilöllinen paketti, jolle yleinen opetus ei vedä vertoja. Emme kuitenkaan tarjoa vain oppitunteja, me tarjoamme oivalluksia, itseluottamusta ja yksilöllistä huomiota.
Täällä opitaan oikeasti. Täällä huomataan, että sinä pystyt siihen